Kuukausi: marraskuu 2020

Mihin työntekijän valtakirjaa tarvitaan?

Helluntaikirkon myöntämiä valtakirjoja on yhteensä 470. Näistä 72 prosenttia on myönnetty miehille ja 28 prosenttia naisille. Valtakirjan haltijoiden keski-ikä on 56,7 vuotta. Alle 40-vuotiaita on 14 prosenttia, 40-60-vuotiaita 53 prosenttia ja yli 60-vuotiaita 33 prosenttia. Koulutus toteutettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa etäyhteydellä. Mihin valtakirjaa tarvitaan? Helluntaiherätyksessä on alkuvuosikymmenistä saakka ollut käytäntönä, että liikkeen parissa toimivilla …

Mihin työntekijän valtakirjaa tarvitaan? Lue lisää »

Uusia koronarajoituksia Uudellamaalla

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päättivät perjantaina uusista koronarajoituksista ja -suosituksista Uudellemaalle. Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina 23.11.2020. AVI:n tiedotteen voi lukea tästä > Helluntaikirkon puolesta haluamme olla mukana rajoittamassa koronan leviämistä noudattamalla suosituksia toiminnassamme. Rajoitusten mukaan yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä. Vaikka tämä ei suoraan rajoittaisi uskonnollisten yhdyskuntien jumalanpalveluksia, suosittelemme vahvasti samojen rajoitusten …

Uusia koronarajoituksia Uudellamaalla Lue lisää »

Helluntailainen medialukutaito

Protestantteja kristittyjä on yhdistänyt vahva usko siihen, että jokaisella on oikeus lukea Jumalan sanaa. Aikanaan kirkot ovat opettaneet ihmisille lukutaitoa, ja sen pohjalle ovat syntyneet monien maiden koululaitokset. Lukutaitoa pidettiin niin tärkeänä, että naimisiin ei ollut asiaa ennen kuin osasi tavata katekismusta.  Tälle perustalle pohjautuu myös raamatunkäännöstyö: jokaisella on oikeus lukea ja ymmärtää Jumalan sanaa omalla kielellään. Samankaltaista intoa opettaa …

Helluntailainen medialukutaito Lue lisää »

Uskonnonvapautta ei saa rajoittaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kutsui eri uskontokuntien edustajat ns. pyöreän pöydän neuvotteluun. Keskustelussa olivat mukana kristillisten kirkkojen lisäksi juutalainen seurakunta, islam-yhteisö ja mormonikirkko. Keskustelussa kysyttiin, miten uskontokunnat ovat tähän mennessä koronarajoituksiin suhtautuneet. Ministeri pyysi myös kommentteja uskontokunnan näkökulmista tartuntatautilain 58. pykälään, jossa säädetään hygieniamääräyksistä, tilapäisistä rajoituksista tilojen käytössä (mm. turvavälit) ja voimakkaimpana keinona tilojen …

Uskonnonvapautta ei saa rajoittaa Lue lisää »

Kuopion Tukikohta-seurakunnalle tunnustus kaupungilta

Kuopion Petosella toimiva Helluntaikirkkoon kuuluva Tukikohta-seurakunta on saanut ruoka-aputoiminnastaan kunniamaininnan Kuopion kaupungin Turvallisuusteko-kilpailussa. Turvallisuusteko-palkinto jaetaan yhteisölle tai yksilölle, joka on oma-aloitteisella toiminnalla parantanut turvallisuutta. Ehdotuksia palkinnon saajista kerättiin kuntalaisilta. Tukikohdan ruoka-aputyön ympärille perustettu Tukikohta Diakonia -yhdistys auttaa viikoittain noin 700:aa ihmistä jakamalla lahjoituksena saatua hävikkiruokaa. Ruoka-aputyötä tehdään vapaaehtoisvoimin. RV-lehti

Jumalan äänen kuulemista oppimassa

RV-lehti/Petri Mäkilä Mika ja Rommy Yrjölä tekevät kaikkensa varjellakseen avioliittoaan, lapsiaan ja yhteistä näkyään hengellisen työn haasteiden keskellä. Kokoaikainen hengellinen työ ei ole ollenkaan itsestään selvää edes sellaiselle, joka on kasvanut pastori- tai lähettiperheessä. Näin oli myös Mika Yrjölän kohdalla hänen hakeutuessaan Yhdysvaltoihin raamattukouluun vuonna 1992 etsiäkseen suuntaa elämälleen. ”Jos opin kuulemaan sinun ääntäsi tämän kouluvuoden aikana, …

Jumalan äänen kuulemista oppimassa Lue lisää »

”On helpompi rakastaa muita, kun osaa rakastaa myös itseään”

Työtehtäviini Suomen Helluntaikirkon sihteerinä kuuluu muun muassa jäsenasioiden ja taloushallinnon asioiden hoitaminen, tiedotus, nettisivujen ylläpito, erilaisten tapahtumien ja seminaarien järjestäminen, kokousten valmistelu – kaikki mahdollinen. Antoisinta työssäni on sen vaihtelevuus ja ihmisten kohtaaminen. Olen myös iloinen, että kaikki se tieto, mitä minulle on vuosien varrella kertynyt Helluntaiherätyksestä ja seurakuntatyöstä, sekä kokemus ulkomailla vietetystä ajasta on …

”On helpompi rakastaa muita, kun osaa rakastaa myös itseään” Lue lisää »

Kutsumuksena lähetystyö

Kun Samuel ja Helena tapasivat 1990-luvulla sairaanhoitajakoulussa, Helena pyysi Samuelia mukaan helluntaiseurakunnan ylistysryhmään. Vuonna 1998 vietettiin pariskunnan häitä. Tedderien perheeseen kuuluu neljä lasta. Heistä vanhin, Evita, on pian 16-vuotias ja nuorin, Linda, 9-vuotias. Perhe muutti hiljattain Jyväskylästä Etiopiaan. Muuttoa Addis Abebaan jännitettiin ja odotettiin innolla. Samuel Tedder haaveili jo nuorena lähetystyöhön lähtemisestä. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja, pastori ja teologian tohtori. Hän on …

Kutsumuksena lähetystyö Lue lisää »

Keneltä olet sen oppinut?

Poikkeukselliset ajat synnyttävät poikkeuksellisia tarinoita, ja tämä näkyy myös kristillisen opetuksen piirissä. Kuulemme tulkintoja korona-pandemiasta liitettynä Ilmestyskirjan tapahtumiin, antikristuksen ilmestymiseen ja kristittyjen vainoihin. Tulkinnat voivat uteliasta kiinnostaa, mutta kuka niistä hyötyy? Suurin hyötyjä lienee se, joka onnistuu tulkinnoillaan muuttamaan ihmisten pelot rahaksi. Pelkojen hyödyntäminen oli oivallettu jo Uuden Testamentin aikana. Siksi Paavali varoitti uskovia, etteivät …

Keneltä olet sen oppinut? Lue lisää »

smoke and mirrors, magic, explosion

Seurakunnan satuttamat

Seurakunnan kuuluu suojella haavoitettuja, elämän kolhimia, pelkojensa ja traumojensa kanssa taistelevia. Mutta mitä jos seurakunta onkin pelkojen ja traumojen aiheuttaja? Kuka auttaa hengellisen väkivallan haavoittamia? Apua voi löytyä vertaisryhmistä ja ammatillisen avun kautta, mutta voiko uskonnollinen yhteisö ulkoistaa niiden auttamisen, joita on itse kolhinut? Uskonnollinen yhteisö voi aiheuttaa pelkoja, traumoja ja uskonnon uhreja. Suljettu yhteisö …

Seurakunnan satuttamat Lue lisää »