Seurakunnan satuttamat

smoke and mirrors, magic, explosion

Seurakunnan kuuluu suojella haavoitettuja, elämän kolhimia, pelkojensa ja traumojensa kanssa taistelevia. Mutta mitä jos seurakunta onkin pelkojen ja traumojen aiheuttaja? Kuka auttaa hengellisen väkivallan haavoittamia? Apua voi löytyä vertaisryhmistä ja ammatillisen avun kautta, mutta voiko uskonnollinen yhteisö ulkoistaa niiden auttamisen, joita on itse kolhinut?

Uskonnollinen yhteisö voi aiheuttaa pelkoja, traumoja ja uskonnon uhreja. Suljettu yhteisö kieltää ongelmat ja syyllistää haavoitetut. Irtautuminen voi olla hyvin kivuliasta, mutta silti joskus ainoa ulospääsy. Tämän ei kuitenkaan tarvitse eikä saa olla ainoa malli. Avoin yhteisö tunnustaa virheensä, pyytää anteeksi ja tekee voitavansa, että haavoitetut saavat avun eikä uusia uhreja synny.

Yhteisön jäsenet ja johto väistämättä vaihtuvat ajan myötä, vaikka yhteisö jatkaa olemassaoloaan. Ovatko uudet johtajat vastuussa menneiden sukupolvien virheistä? Tai onko koko yhteisö vastuussa yhden paikallisen seurakunnan aiheuttamista kivuista? Mielestäni on. Uskonyhteisön haavoittamaksi joutunut on oikeutettu saamaan apua siltä yhteisöltä, jossa hän on haavoittunut. Toki apua voi löytyä muualtakin, mutta uskonnollisella yhteisöllä on vastuu tarjota apua niille, joita on itse haavoittanut. Tämä edellyttää avoimuuden lisäksi myös osaamista ja aiheeseen perehtymistä. Itsekritiikki, omien tekojen ja myös omien johtajien arviointi kuuluvat terveen ja avoimen yhteisön tunnusmerkkeihin.

On ongelmallista, jos hengelliseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä ainoiksi asiantuntijoiksi jäävät he, jotka itse ovat joutuneet väkivallan uhreiksi. Fyysisen sairauden kanssa kamppaileva tuntee kyllä kivun, mutta parantamiseen tarvitaan kuitenkin lääkäriä ja hoitoympäristöä. Hengellisen väkivallan haavoittamat tarvitsevat vertaistuen lisäksi myös ammatillista osaamista ja yhteisöllistä turvallisuutta. Vääristyneen hengellisyyden vastakohtana ei tarvitse olla hengellisyydestä luopuminen. On tärkeää, että löytyy myös mahdollisuus terveeseen hengellisyyteen, turvalliseen yhteisöön ja aitoon yhteyteen Jumalan kanssa.

Yhteisöstä syrjään jääneiden ääni ei useinkaan kanna sinne, mistä seurakuntaa tai yhteisöä johdetaan. Jotta yhteisö muuttuisi ja ongelmiin joku puuttuisi, hengellisestä väkivallasta täytyy puhua myös niiden, jotka juuri nyt ovat vastuussa seurakuntien ja yhteisön johtamisesta.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print