–Kun olin lapsi, Lahden kaduilla vierasmaalaisten näkeminen oli harvinaista. Nykyään ei pysty kulkemaan kadun väliä ilman, että joku toisen kulttuurin edustaja tulee vastaan. Näin summaa kokemustaan Veikko Perttula. Hän on tällä hetkellä Lahden helluntaiseurakunnan vanhimmiston seniorijäsen, joten hän jos kuka tietää, mitä seurakunnassa on tapahtunut viime vuosikymmeninä.
Seurakunnan maahanmuuttajatyöstä jo parikymmentä vuotta vastannut Timo Kekolahti kertoo tämän vuoden keväällä yllättäen menehtyneen Mauno Hokkasen elämästä. Hokkasella ei ollut erityistä omaa palvelutehtävää seurakunnassa, kunnes hän alkoi avustaa keittiöllä. Häntä vaivasi, kun kaikki muista kulttuureista tulleet eivät omalla keittiön käyttövuorollaan pitäneet ihan yhtä hyvää huolta siisteydestä kuin suomalaiset. Hokkanen pyysi useampaan kertaan Kekolahtea huomauttamaan asiasta. Lopulta Kekolahti hieman kyllästyi ja totesi: -Menepä itse kertomaan. Hokkanen meni – ja siitä alkoi uusi mielenkiintoinen ja aktiivinen jakso hänen elämässään. Maahanmuuttajat veivät miehen sydämen. Samaan kokemukseen on tullut myös Perttula. Hän toteaa, että suomalaisen täytyy vain yhden kerran ottaa aloite. Sen jälkeen muualta tulleet moikkaavat aina. Yhteys syntyy yhdessä tekemisen kautta – se on kova juttu, siinä ei tarvita välttämättä edes yhteistä kieltä.
Keskustelumme käydään Lahden Helluntaiseurakunnan keskiviikkoillan jumalanpalveluksessa 24. helmikuuta. Se on tällä kertaa järjestetty yhdessä Sataedu -koulutuskuntayhtymän KOTODIA -hankkeen kanssa. Hanketta luotsaa myös Tampereen Helluntaiseurakunnan maahanmuuttajatyöstä vastaava Lea Raittila. Tämän illan koulutuksen teemana on inkluusio. Lahden helluntaiseurakunnan johtava pastori Pekka Toivainen avaa tilaisuutta toteamalla, että inkluusio tarkoittaa kaikkien mukaan ottamista ja osallistumisen esteiden poistamista. Helluntaikirkon monikulttuurisuusasiantuntijana hiljattain aloittanut Juha Lehto pitää puheen muistuttaen miten Jeesus ajoi pois kaupustelijat Jerusalemin temppelialueelta todeten, että paikka oli tarkoitettu kaikkien kansojen rukoushuoneeksi. Samoin nyt on tavoitteena, että seurakunta voisi olla kaikkien kansojen rukouspaikka, kaikkien kansojen koti.
Omassa kodissaankin voi harjoitella monikulttuurisuutta. Sen tietää paneelikeskusteluun osallistuva Juha Kauppinen, hänen vaimonsa on kotoisin Filippiineiltä. Kauppinen miettii, miten nopeasti Suomessa on suljettu kotien ovet yllättäen poikkeavilta vierailijoilta. Vasta muutama vuosikymmen sitten oli tavallista, että kotiin poikettiin jutustelemaan hetkeksi, ilman että etukäteen piti siivota ja valmistella monen ruokalajin ateria. Maahanmuuttaja on mielellään mukana kodin imuroinnissa, jos siivoukset ovat jääneet tekemättä. Siinä samalla löytyy uudenlaista yhteyttä, tämä on Raittilan kokemus. Yhdessä teemme päätöstä Koronan hellittäessä avata niin kotiemme kuin seurakunnan ovet vielä laajemmin kaikille kansoille.
Juha Lehto
Helluntaikirkon monikulttuurisuusasiantuntija