”Olen kokenut koulun seksuaalikasvatuksen jopa hyökkäävänä. Tavallisilla tunneilla näytetään ahdistusta aiheuttavia videoita. 14–15-vuotiaana tunsin, että tiedän kaiken asiasta, josta minun ei kuuluisi tietää vielä mitään. Opetus on tuonut mukanaan käsityksen, että seksuaalisuus ei ole vakava eikä kaunis asia.”
Näin kuvaa eräs nuori kokemuksiaan koulun nykyisestä seksuaaliopetuksesta.
Vuonna 2017 voimaan tulleen avioliittolain myötä seksuaalieettinen ajattelutapa maamme kasvatusjärjestelmässä on muuttumassa. Nykyisen hallitusohjelman mukaan pyrkimyksenä on vahvistaa koulujen seksuaaliopetusta sekä ottaa seksuaali- ja tasa-arvokasvatus huomioon läpileikkaavina teemoina eri koulutusasteilla.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (kohta 3.1) koulun tehtäväksi määritellään muun muassa lisätä tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Käsite sukupuolen moninaisuus sekä Opetushallituksen julkaisema Tasa-arvotyö on taitolaji -opas (2015) ovat aiheuttaneet opetushenkilöstön keskuudessa paljon tulkinnallista hämmennystä.
Vuosiluokilla 7–9 sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita käsitellään eniten terveystiedon opetuksessa. Käytössä ovat muun muassa oppikirjat Voimaa, Hippokrates, Syke, Vire ja Lähde. Seksuaalisuutta kuvataan murrosiän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen yhteydessä.
Asiatiedon ohella monissa oppikirjoissa tulee esiin myös asenteellinen ja yllyttävä sävy. Kuvissa esitellään homomiehiä ja sateenkaari-ideologisia joukkotapahtumia. Kuvateksteihin sisältyy arvosidonnaisia viestejä, kuten Voimaa-kirjan kehotuksessa: ”Vähemmistöjen oikeuksia voi edistää kokoontumalla ja marssimalla isolla joukolla, kuten tässä Helsinki Pride -tapahtumassa.”
Oppikirjoissa kuvataan myös monenlaista seksiä. Yhdyntäseksin lisäksi esitellään muun muassa anaaliyhdyntä, suuseksi ja itsetyydytys. Kriittinen suhtautuminen heteronormatiivisuuteen sekä käsitteiden homo- ja transfobia määrittely osoittavat, kuinka varauksellisesti monet oppikirjojen tekijät asennoituvat perinteiseen perhe- ja avioliittokäsitykseen.
Esimerkiksi Voimaa-kirja opettaa, että ihmisen sukupuoli muotoutuu pitkälti biologian pohjalta, mutta siihen vaikuttaa tärkeimpänä oma kokemus sukupuolesta. Lapselle tarjotaankin mahdollisuutta punnita itse, mikä hänen sukupuolensa on.
Oppikirjoissa näkyy myös pyrkimys purkaa moraalisia normeja ja kyseenalaistaa vanhempien ohjaavaa kasvatusta, jos se heijastaa kriittistä suhtautumista vapaaseen seksuaalisuuteen. Esimerkiksi Hippokrates-kirjan teksti vapauttaa nuoria ”turhasta ahdistuksesta”, joka liittyy uskontoon, vanhempien toimintaan tai uskomuksiin, jotka rajoittavat seksin harjoittamista.
Seksuaalijärjestöt ovat vaikuttaneet viime vuosina aktiivisesti kouluopetukseen sekä vierailuillaan että jakamalla materiaalia opettajien käyttöön. Järjestöjen tarjoamat seksuaalikasvatuksen sisällöt kuvineen ja videoineen ovat ideologisesti usein varsin kyseenalaisia.
Terveystiedon tunneilla oppilaita ohjataan tutustumaan esimerkiksi Setan ja Sexpon verkkosivustoihin. Sexpon sivustolla muun muassa homo- ja biseksuaalisuus, ryhmäseksi, sadomasokistinen seksi, pedofiiliset fantasiat ja polyamoria (monisuhteisuus) esitetään normaaleina asioina. Lisäksi koululaiset oppivat sivustolta, miten omia alastonkuvia voi ladata nettiin.
Uutena kiinnostavana asiana Sexpon sivustolla esitellään nuoria tyttöjä, jotka ovat diagnosoineet itsensä transpojiksi ja harrastavat keskenään anaaliseksiä.
Lukiolaisille puolestaan on tarjolla draamaelokuvia, joiden seksuaalivalistus sisältää homoerotiikkaa.
Lääkärilehti (45/2018) on kiinnittänyt huomiota nuorten psykofyysisessä kehityksessä 2000-luvulla tapahtuneisiin muutosilmiöihin. Epäselvän sukupuoli-identiteetin vuoksi tutkimuksiin hakeutuneiden määrä lähes 17-kertaistui vuosina 2003–2016, ja sama kehityssuunta jatkuu edelleen.
Osalla tutkimuksiin hakeutuvista oppilaista on samanaikaisesti huomattavia psykiatrisia häiriöitä, jotka vaativat hoitoa ennen kuin sukupuoli-identiteetin tutkiminen on mahdollista. Noin 90 prosenttia tutkimuksiin tulevista on alaikäisiä tyttöjä. Poliklinikalle hakeutuvat keskimäärin 14–16-vuotiaat nuoret.
On siis ilmeistä, että yliseksualisoitunut mediakulttuuri yhdessä uuden seksuaalikasvatuksen kanssa aiheuttaa tunne-elämän kehityshäiriöiden ohella myös lääketieteellisiä seurauksia. Jos herkässä kehitysvaiheessa olevia lapsia ja nuoria kannustetaan epäilemään omaa sukupuoltaan, heille voidaan aiheuttaa turhaa hämmennystä.
Joissakin tapauksissa koulun antama opetus transseksuaalisuudesta on vahvistanut nuoren epävarmuutta omasta sukupuolestaan, vaikuttanut psyykkisen kriisin syntymiseen ja vienyt nuoren sairaalahoitoon.
Lääketieteellisen Duodecim-julkaisun artikkelissa (2015) professori Riittakerttu Kaltiala-Heino ja muut nuorisopsykiatrian asiantuntijat tekevätkin tärkeän huomion: seurantatutkimusten mukaan 85 prosenttia lapsuuden epätyypillisestä sukupuolikokemuksesta katoaa itsestään puberteetin jälkeen ja tällaiset nuoret asettuvat teini-iän mentyä luontevasti omaan biologiseen sukupuoleensa.
Edellä on kiinnitetty huomiota lähinnä seksuaalikasvatuksen huolta herättäviin ääri-ilmiöihin. On kuitenkin hyvä tietää, että opetussuunnitelma ei sinällään aiheuta ongelmia kristityn perheen arvomaailman ja koulun seksuaalikasvatuksen välille. Ratkaisevaa on opetuksen käytännön toteutus, joka riippuu paljon opettajasta ja rehtorista.
Koulussa opettajalla on suuri pedagoginen vapaus käyttämiensä opetusmenetelmien, oppikirjojen ja muun oppimateriaalin suhteen – vierailijoista puhumattakaan.
Kristittyjen vanhempien onkin hyvä kuunnella kouluikäisiä lapsiaan ja perehtyä tarkemmin opetussisältöihin. Näin he voivat tukea lastensa tervettä kasvua ja toimia rakentavassa yhteistyössä myös koulun kanssa.
Tätä näkökulmaa tarkastellaan lähemmin artikkelin seuraavassa osassa.
Leevi Launonen
Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä 21.4.2021