Seurakunnan merkitys

Koronaepidemian aikana kenenkään ei ole tarvinnut perustella, miksi ei osallistu seurakunnan tilaisuuksiin. Halutessaan on saanut valita itselleen parhaan saarnan ja musiikin internetin irtokarkkihyllystä. Bonuksena ei ole tarvinnut huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään ja mahdollisesti perheestään. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä aika on muokannut käsitystämme seurakunnasta ja sen merkityksestä.

Syksyn tullen moni seurakunta haaveilee avaavansa ovet, ja samalla jännitetään, muistavatko ihmiset enää seurakunnan osoitetta. Toisaalta voi käydä niinkin, että nettilähetysten onnistujat palkitaan seurakunnan jäsenmäärän kasvulla. Suurin osa Suomen helluntaiseurakunnista on kuitenkin alle 100 jäsenen seurakuntia, joissa kaikki on mukavan tavallista. Kuinka heidän käy syksyn tullen, jos kansalle ei ole tarjota karismaattista pastoria ja tyylikästä online-kokemusta. Tai ehkä sunnuntaiaamupäivän rutiiniksi tullut brunssi on liian kova kilpailija seurakunnan koville puupenkeille?

Oikea kysymys on itseasiassa paljon syvempi ja vakavampi: mitä seurakunta minulle merkitsee? Onko seurakunta samalla viivalla bonusjärjestelmien ja pörssiyhtiöiden kanssa, joissa yksilön edut ratkaisevat? Vai onko seurakunta olemukseltaan jotain pyhää ja erityistä?

Voidaan myös kysyä, mitä tapahtuu useille Raamatun opetuksille, jos seurakuntayhteytemme on pääasiallisesti verkossa? Miten on esimerkiksi mahdollista toteuttaa tämä ohje: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne.” Entä miten pitäisi tulkita lupaukset, jotka kytkeytyvät yhteyteen, tai ohjeet, joiden keskiössä on armolahjojen käyttö seurakunnan kokouksessa?

Toisaalta näyttää siltä, että ihmiset ikävöivät yhteyttä ja tarve seurakunnan kokoontumiselle on suurempi kuin koskaan. On jopa todennäköistä, että seurakunta on viimeisen vuoden aikana löytänyt olemassaolonsa merkityksen syvemmin. Raamatun mukaan seurakunta on kuin hyvin toimiva keho, jossa kukin jäsen iloitsee toistensa menestyksestä ja tukee sitä eniten tarvitsevia osia. Miksi siis kukaan kristitty suhtautuisi seurakuntaan laimeasti tai vähätellen. Onhan Jumala sitoutunut seurakuntaansa ja valinnut juuri sen välineekseen pelastaa hukkuvan maailman.

Kun seurakunta nähdään Jumalan välineenä tavoittaa, rohkaista, varustaa, parantaa, lähettää ja pelastaa ihminen, sen yhteydessä oleminen on riemullinen etuoikeus. Silloin seurakunnan arkisuus tai tavallisuus eivät ole ratkaisevia tekijöitä, sillä myös sellaiseen Jumalan voima haluaa ilmestyä.

Juha Lehtonen

Kirjoittaja on Fidan seurakuntayhteyksien päällikkö ja Jokelan Station-seurakunnan pastori.

Julkaistu RV-lehden pääkirjoituksena 27.5.2021

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print