Onko kysymyksille tilaa?

Tällä viikolla Ristin Voitossa pohditaan uskonkriisejä ja niiden syitä. Joskus jonkun kohdalla elämä näyttää kulkeutuvan sellaiseen pisteeseen, että taakse jää seurakunnan lisäksi myös suhde Jumalaan. Sitten on niitä, jotka ajautuvat seurakuntayhteyden ulkopuolelle muista syistä, kuten vieraannuttuaan yhteisön opillisista painotuksista tai toimintatavoista. Jotkut viihtyvät seurakunnassa, jossa asiat tehdään niin kuin ne on aina tehty. Ei kuitenkaan pitäisi olla yllätys, jos osa väkeä alkaa kokea olonsa vaivautuneeksi.

Perinteisesti kaikki se, mikä liittyy paikallisen seurakunnan oppiin ja toimintakulttuuriin, on ollut paljolti ylhäältä, siis seurakunnan johdon puolelta, saneltua. Saarnat ja raamattutunnit ovat kertoneet, miten kulloinkin asiat ymmärretään. Keskustelulle ja mielipiteiden vaihdolle ei juurikaan ole löytynyt sijaa.

  "Jos kukaan ei halua kuunnella, he lopulta lähtevät."

Tapa kommunikoida on kuitenkin auttamatta muuttunut. Poissa on se aika, jolloin riitti, että saarnaaja sanoi jotakin saarnastuolistaan ja asia oli sillä kuitattu muutamia vaimeita kahvipöytäkommentteja lukuun ottamatta.

Viime vuosikymmenien aikana suomalaiset ovat kouluissaan oppineet, ei ainoastaan vastaanottamaan tietoa, vaan myös kysymään, pohtimaan ja joskus myös kyseenalaistamaan sitä. Sen vaikutukset näkyvät myös seurakunnassa. Tämä tulisi tiedostaa seurakunnissa ja sen myötä panostaa kohtaamiseen ja dialogiin, jossa on tilaa kysymyksille ja pohdinnoille.

Painotan, että tämä ei tarkoita, jos asia hyvin hoidetaan, että Jumalan sanan arvovaltaa murennettaisiin. Jumalan sanan julistusta ei tule lopettaa eikä edes vähentää, pikemminkin lisätä. Jumala on antanut paimenille ja opettajille tehtäväksi ruokkia Jumalan laumaa Sanan leivällä, jota ovat itsekin saaneet syödä. Tämä on seurakunnissa elämän ja kuoleman kysymys, sillä usko syntyy edelleenkin Kristuksen sanan kuulemisesta. Muuta tietä ei ole.

On syytä tiedostaa, että seurakunnissa istuu iso joukko niitä, jotka eivät saa kysymyksiinsä ja pohdintoihinsa vastauksia vain sunnuntain lyhyistä saarnoista. He kaipaavat mahdollisuutta kysyä, keskustella ja pohtia niitäkin asioita, jotka joillekin ovat itsestään selviä. Jos kukaan ei halua kuunnella, he lopulta lähtevät. Eikä syy ole Jumalassa.

Rohkaisenkin seurakuntia järjestämään säännöllisesti sellaisia kohtaamisia, joissa seurakuntalaisilla on mahdollisuus kysyä ja keskustella mieltä painavista asioista, koskivatpa ne sitten seurakunnan opillisia painotuksia, toimintatapoja tai yhteiskuntaa ravistelevia asioita. Väitän, että se tulee vahvistamaan seurakunnan keskinäistä yhteyttä ja mahdollistaa myös sen raamatullisen perustuksen lujittumisen. Luultavasti joku selviää uskonkriisistäänkin sen myötä.

Petri Mäkilä

Kirjoittaja on Ristin Voitto -lehden päätoimittaja.

Julkaistu RV-lehden pääkirjoituksena 16.9.2021

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print