Työtä lähimmäisten hyväksi Hyvinkäällä 90 vuotta

1930-luvun alussa kokoontui toistakymmentä helluntailaista uskovaa hyvinkääläisen toimittaja Ensio Lehtosen kodissa. Lehtonen oli järjestänyt alueella evankelioimistilaisuuksia, joissa hän julisti Jumalan sanaa.

Vuonna 1931 rukouspiiri järjestäytyi seurakunnaksi. Sen nimeksi tuli Hyvinkään Saalem-seurakunta.

Koronavuoden varjossa hyvinkääläiset ovat juhlineet 90-vuotista taivaltaan. Näky evankeliumin julistamisesta on kantanut tähän päivään. Seurakunta on toiminut monella tavalla ihmisten hyväksi ja kaupungin parhaaksi vuosien aikana. Yksi tämän hetken merkittävimmistä työmuodoista on Lähimmäistyö.

– Tuhannet ruokakassit ovat löytäneet avuntarvitsijat, kertoo seurakunnassa jo parikymmentä vuotta palvellut pastori Jani Rossi.

– Emme toimi yritysmaailman pelisäännöillä vaan Jumalan lapsina levosta käsin, rohkaisi Rossi seurakuntaa juhlajumalanpalveluksessa 26. syyskuuta. Saarnan piti RV-lehden päätoimittaja Petri Mäkilä.

Juhlavuoden tapahtumiin kuului myös pandemian vuoksi seurakunnan pihassa elokuussa järjestetty pihajuhla. Yli kaksisataa ihmistä kuunteli ulkona musiikkia ja puheenvuoroja sekä nautti tarjoiluista. Tarjolla oli myös ruokakasseja niitä tarvitseville.

Petri Mäkilä

Hyvinkään helluntaiseurakunnan juhlajumalanpalveluksen johti pastori Jani Rossi. (kuva Petri Mäkilä)

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print