Joskus ratkaisu löytyy yllättävän läheltä. Suolahden helluntaiseurakunnassa oltiin reilut viisi vuotta sitten muutostilanteessa, kun pitkäaikainen pastori Heikki Lehtinen oli jäämässä eläkkeelle. Uutta työntekijää oli etsiskelty jo muutaman vuoden ajan ja kuultu useampia vaalisaarnoja. Silti jostain aina kiikasti.
Samanaikaisesti seurakunnan aktiivisen vapaaehtoistoimijan ja nuorimman vanhimmiston jäsenen Jani Utriaisen, nyt 42, sydämessä pieni ääni alkoi sanoa, että saappaat olisivat hänen. Toinen ääni yritti huutaa vastaväitteitä.
– En kokenut itseäni sopivaksi. Työskentelin it-tukihenkilönä ja olin paremminkin hiljainen taustavaikuttaja kuin sosiaalisilla taidoilla varustettu johtajatyyppi, Utriainen kuvaa.
"Johdin kuoroa hyvin varhaisella musiikkitaidolla."Silti seurakunnan valinta oli ihmeteltävän yksimielinen. Merkitystä oli myös etukäteen saaduilla rohkaisuilla. Lisäksi Satu-vaimo ja perheen nyt 7-, 18- ja 21-vuotiaat lapset tukivat päätöstä.
– Seurakunnan sisältä työntekijän tehtävään kasvaminen on ollut hyvä tie. Tuttuus helpottaa. On luontevaa, kun tuntee väen ja ”talon tavat”. Toisaalta ei aina osaa katsoa asioita boksin ulkopuolelta.
Tiiviisti seurakunnassa kasvanut. Sellainen Jani Utriainen sanoo olevansa. Kasvupohjaa hän sai isänsä Pentin pitämässä pyhäkoulussa Porvoon helluntaiseurakunnassa, kunnes perhe muutti Suolahteen vuonna 1990. Uudelta asuinpaikkakunnalta löytyi heti aktiivinen varhaisnuoriso- ja nuorisotyö, ja pian oma paikka nuorisokuoron vetäjänä.
– Hyvin varhaisella musiikkitaidolla, Utriainen huomauttaa nauraen.
Mopon tilalle tuli syntetisaattori.Hän sanookin olevansa seurakunnalle velassa soittotaidostaan säestysten ja lauluryhmien ansiosta. Korvakuulolta virtuoosiksi opetellut Utriainen kiittää myös vanhempiaan.
– Kun viisitoistavuotiaana sain mopon, he huomasivat aika pian, että kannattaa myydä mopo pois ja satsata kunnon syntikkaan.
Seurakunnasta muotoutui pian elämäntapa. Nuoren miehen aktiivisuus ja sydämen asenne huomattiin siinä määrin, että Utriainen kutsuttiin vanhimmiston jäseneksi vain 24-vuotiaana.
– Täällä on aina ollut ennakkoluuloton seurakunnan johto, joka uskaltaa tehdä nuorennusleikkausta ja katsoa tulevaisuuteen rohkeasti.
Jalat maassa, sydän taivaassa. Terve ja turvallinen. Armollinen ja ajassa elävä. Näillä ominaisuuksilla Utriainen kuvaa seurakuntaansa, jonka keskellä hän itse ei koe edelleenkään olevansa suuri johtaja vaan toimivansa moninaisessa palvelutyössä tasavertaisena kanssamatkaajana. Minkä häviää johtamistaidossa, voittaa ihmisläheisyydessä.
– Saan olla tavallinen, oma itseni. Seurakunnasta löytyy onneksi täydentäviä armoituksia. Yhdessä olemme kokonaisuus.
Suurimpana nykyajan seurakuntatyön haasteena on Utriaisen mukaan aikamme sirpaleisuus. Työelämä ja arki kuormittavat, ja pitäisi elää ajassa ja somessa. Jaksamista revitään sinne tänne.
– Etten ainakaan itse olisi piiskaamassa ketään siihen, että seurakunnastakin tulee yksi taakka lisää, vaan voisin olla tarjoamassa turvaa, lepopaikkaa ja arvokasta sisältöä maailman melskeen keskelle. Samanaikaisesti olisi silti tunnistettava ne, jotka etsivät kutsumustaan ja mahdollisuuksiaan, Utriainen pohtii.
Toisena seurakuntakentän haasteena hän näkee ”monitouhuisuuden”. Työmuotoja on paljon ja seurakunnastakin tulee helposti kuin toimintakerho, joka imee kaiken energian.
– Fokus tulisi silti säilyttää evankeliumissa, ristissä ja armossa.
Pitkittynyt korona-aika ei ole ainakaan vähentänyt seurakuntatyön haasteita. Monet seurakunnat ovat joutuneet tekemään valtavan digiloikan. Tässä suhteessa pieni Suolahti on piristävä poikkeus, sillä Jani Utriainen vei eräänlaisena edelläkävijänä seurakunnan nettiin jo vuosituhannen vaihteen jälkeen.
– Ihan ensimmäisiin viritelmiini silloisella tekniikalla pystyi liittymään neljä kuuntelijaa. Kyllähän se nyt kuulostaa aika huvittavalta.
Kun sitten Netmission, nykyinen UskoTV, aloitti toimintansa, Suolahti oli ensimmäisten joukossa mukana jumalanpalvelusten striimauksessa äänilähetyksinä. Kuvalähetyksiin siirryttiin silti vasta koronakeväänä.
– On suuri siunaus, että seurakunnastamme on löytynyt useita taitajia, joilla on intohimoa kehittää äänentoistoa, miksausta ja kuvalähetyksiä, Utriainen kiittää.
Satajäsenisen Suolahden helluntaiseurakunnan toiminta-alue Keski-Suomessa ulottuu Sumiaisiin ja Konneveden perukoille. Nettilähetykset palvelevat laajalle levittäytyvää seurakuntaväkeä. Seuraajia sunnuntain tilaisuuksissa on ruutujen äärellä helposti yli 50, toisinaan jopa pitkälle toistasataa.
– Välillä tulee palautetta myös kauempaa Suomesta ja jopa Espanjasta, Kanadasta ja Australiasta ulkosuomalaisilta, joilla on jokin kytkös seurakuntaamme.
Tekniikan siunausta on sekin, ettei korona-aikana yhtäkään jumalanpalvelusta tai rukousiltaa tarvinnut jättää väliin.
– Mieleenpainuva hetki oli, kun sain vierailla videokameran kanssa seurakunnan vanhimman jäsenen kotona ja siten välittää hänen terveisensä koko seurakuntaväelle. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin hän siirtyi ajasta ikuisuuteen, mutta videon ansiosta muisto jäi elämään.
Seurakuntatyön vastapainona Utriainen säveltää elokuvamusiikkia. Hänen tuotoksiaan ovat kristityn vaelluksesta kertovien Kristian -elokuvien (2016–2017) sekä tänä vuonna ilmestyneen Pelkosenniemi 1939 – unohdettu taistelu -sotaelokuvan musiikit.
– Projektit ovat tuntuneet valtavilta haasteilta mutta samalla Jumalan siunaamilta. Päätunnussävel on syntynyt voimakkaasti mieleeni heti elokuvien idean kuultuani ennen kuin olen nähnyt yhtäkään kuvaa.
Varsinainen sävellystyö tapahtuu hyvän ystävän, Mirek Lipkan, lahjoittamalla tietokonelaitteistolla kosketinsoitinta ja sinfoniaorkesterin äänikirjastoja hyödyntäen. Toisessa monitorissa näkyy elokuvaruutu ja toisessa musiikkisovelluksen aikajana, johon sävellystä työstetään raita kerrallaan sekunnilleen kuvan kanssa täsmäten.
Yhtä tarkkaa ja oikea-aikaista on Jumalan johdatus ja huolenpito, tietää Utriainen omasta kokemuksestaan.
RV-lehti / Anniina Jakonen
Seurakuntatyössä monenlainen osaaminen on hyödyksi. Jokaista tarvitaan, Jani Utriainen rohkaisee. (Utriaisen kotialbumi)