Valtakirjojen uusiminen ja täydennyskoulutus

Työntekijöiden valtakirjat ovat olleet käytössä kohta viisi vuotta. Ensimmäiset myönnettiin loppuvuodesta 2016, ja vuosi 2017 siirtymäkausi, jonka aikana valtakirjan myöntämisperusteet painottuivat enemmän työkokemukseen. 

Valtakirja on voimassa kerrallaan 5 vuotta, ja vuoden 2022 lopussa n. 300 valtakirjan voimassaolo päättyy, ellei valtakirjaa uusita. Vihkimisoikeus on liitetty valtakirjoihin, joten valtakirjan päättyessä myös vihkimisoikeus poistuu.

Miten valtakirja uusitaan?

  • Valtakirjan uusimista varten on käytävä yhden iltapäivän mittainen täydennyskoulutus, joka tapahtuu Syyspäiviä edeltävänä keskiviikkona 5.10.2022 klo 15:30-19 Tampereella. Täydennyskoulutukseen voi osallistua myös etäyhteydellä.
  • Täydennyskoulutukseen on lmoittauduttava etukäteen viimeistään viikkoa ennen koulutusta. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen tämän uutisen lopussa.
  • Valtakirjan uusimista varten täytetään sähköinen hakemuslomake, joka lähetetään sähköpostilla kaikille, joita asia koskee elokuun 2022 aikana. Sähköpostissa on linkki valtakirjan hakemuslomakkeeseen, joka löytyy myös syyskuusta alkaen Helluntaikirkon nettisivuilta kohdasta ”Seurakuntien palvelusivut”.
  • Hakemuslomakkeet on lähetettävä 31.10.2022 mennessä, jotta valtakirjatoimikunta ehtii käsitellä kaikki hakemukset. 
  • Hakemuksen allekirjoittaa sekä valtakirjan haltija että hänen kotiseurakuntansa vanhimmiston edustaja, eli johtava pastori, vanhimmiston puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Omaa hakemustaan ei voi itse allekirjoittaa seurakunnan puolesta, vaan sen tekee aina joku toinen vanhimmiston edustaja. Allekirjoittaminen tapahtuu sähköisesti pankkitunnuksilla.
  • Valtakirja on uusimisen jälkeen voimassa 5 vuotta, eli voimassa sen kalenterivuoden loppuun, jolloin 5 vuotta tulee täyteen. Uusimisen hinta on 100 €.

>> Linkki täydennyskoulutuksen ilmoittautumislomakkeeseen

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print