Petri Mäkilä aloitti elokuun puolessa välissä, kouluvuoden alkaessa Espoon helluntaiseurakunnan johtavana pastorina. Takana on nyt neljän vuoden jakso Ristin Voiton ja Aikamedian päätoimittajana.
Avautuiko loppumetreillä jokin suuri oivallus, jotain, mitä vielä olisi halunnut sanoa?
– Kun kirjoitin viimeisen pääkirjoituksen (RV 22/2022), kirjoittaminen ei koskaan ollut ollut niin vaikeaa. Enemmänkin oli sellainen fiilis, että mitä tässä enää voi sanoa mihinkään, Mäkilä naurahtaa.
– Pääkirjoitushan on lyhyt teksti. Ei se oikein ole mikään testamentin paikka.
Mäkilä kertoo käyneensä siirtymävaiheessa läpi menneitä vuosia.
– Olen yrittänyt kasata mukaan jotain sellaista, mitä nyt tässä uudessa työssä voin käyttää ja Jumala voi hyödyntää. Tämä vaatii kuitenkin enemmän kuin yhden päivän mietiskelyn.
Mäkilä kiersi päätoimittajan roolissa paljon helluntaiseurakunnissa eri puolilla maata. Minkälaiseksi tilannekuva seurakuntakentästä muodostui neljän vuoden aikana?
– Suomessa emme ole irti siitä kehityksestä, joka länsimaissa yleisemminkin on. Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa on koettu vahvaa hengellistä elämää ja virvoittumista, ja seurakunnat kasvavat, vaikka näissä yhteiskunnissa toki on voimakkaita haasteita.
– Meillä taas on menty vahvemmin maallistumisen suuntaan. Olemme myös seurakunnissa olleet vähän aseettomia sen edessä, Mäkilä arvioi.
– Yhteiskunta näyttää muuttuneen rajulla tavalla, ja tuntuu, ettei ihmisillä ole aikaa olla seurakunnassa, eikä seurakuntaelämä juuri nyt vaikuta kovin houkuttelevalta.
Mäkilä katsoo, että vaikka seurakunnat kaipaavat kipeästi hengellistä herätystä, usein tyydytään vain yritykseen saada käyttöön uusia toimintamalleja.
– Seurakuntia haastetaan omaksumaan erilaisia metodeja. Tuskin on edellistä päästy kunnolla kokeilemaan, kun pitäisi jo ottaa käyttöön jokin uusi.
– Olemme helluntailaisina olleet kovia tekemään asioita, ja jumalasuhteemmekin perustuu paljon siihen, mitä saamme aikaiseksi. Identiteettimme pitäisi kuitenkin perustua yksinkertaisesti Kristuksen armoon ja hänen tuntemiseensa. Siitä taas voi seurata myös paljon aktiivisuutta, Mäkilä pohtii.
Petri Mäkilä, 55, kasvoi pastoriperheessä. Vaihtuvat paikkakunnat kuuluivat lapsuuteen ja nuoruuteen.
Ensimmäiset lapsuuden muistikuvat seurakunnasta ovat Pieksämäeltä. Mäkilän elämä ja identiteetti alkoi kuitenkin muodostua Seinäjoella, mistä hän tuntee olevansa kotoisin.
Aikuistumisen ja naimisiinmenon myötä Mäkilä asettui 1980–90-lukujen taitteessa pääkaupunkiseudulle, jonne hän muodosti kodin Merja-vaimon sekä lasten, Johannan ja Joonatanin, kanssa.
Lukioikäisenä Petri Mäkilä koki dramaattisen pettymisen seurakuntaelämään. Pastorin tehtävistä hän ei tuolloin haaveillut.
– En uskaltanut lähteä täysillä maailmaan, sen verran ymmärrystä ja tietoa minulla oli. Mutta ajauduin silti sisäisesti kauas Jumalasta, ja muodostin jonkinlaista kolmatta tietä.
Nuoren miehen tarkoitus oli pysyä uskossa, mutta pitää hajurakoa Jumalaan ja seurakuntaan. Parikymppisenä Mäkilä koki kuitenkin vahvan hengellisen uudistumisen.
– Sisäinen maailmani muuttui hetkessä. En tiennyt, että isä ja äiti olivat olleet minun puolestani 21 päivän rukouksessa ja paastossa.
Uudistumisesta alkoi elämänvaihe, jota Petri Mäkilä edelleen kokee elävänsä. Hän lähti jo muutaman viikon kuluttua Ruotsiin raamattukouluun ja on siitä eteenpäin työskennellyt pastorina ja toimittajana kristillisissä mediataloissa sekä seurakunnissa, viimeksi Helsingin Lähetysseurakunnassa 2010-luvulla.
Helluntaiseurakunnat lanseerasivat muutama vuosi sitten kolmikohtaisen listan työalueista, joihin halutaan panostaa lähivuosina. Listalle pääsivät kehittyvä sosiaalinen työ, voimistuva lapsi- ja nuorisotyö sekä uusien seurakuntien istuttaminen.
– Jos katselee maailmaa ympärillämme, apua tarvitsevia tulee olemaan entistä enemmän. Alkuseurakunnan päivistä lähtien on ollut merkittävää, että sairaat ja puutteenalaiset ovat saaneet seurakunnasta turvaa, Mäkilä sanoo.
Lapsi- ja nuorisotyön osalta Mäkilä toivoo, että vanhemmat aktivoituisivat.
– Jos lapsi on mukana seurakunnassa pienestä pitäen, niin asiat yleensä menevät ihan mukavasti eteenpäin. Jos lapsi kasvaa 13-vuotiaaksi ilman seurakuntaa, niin silloin voi olla jo aika hankalaa lähteä mukaan. Myöhäistä ei tietysti ole koskaan.
Seurakuntaistutusten suhteen Mäkilä katsoo, että tyytyväisyys nykytilaan vaikeuttaa uuden synnyttämistä.
– Pitäisi uskaltaa lähettää parhaat miehet ja naiset. Vaikka meiltä lähtisi väkeä ulos perustamaan seurakuntia, pitäisi nähdä, ettei se ole meiltä pois. Tietysti toivotaan, että tekisimme työtä yhdessä.
Onko väistyvällä päätoimittajalla heittää evästystä seuraajalleen?
– Toivon, että seuraajani astuu tehtäväänsä tietoisena siitä, että kyseessä on Jumalan suunnitelmissa ollut asia. Rohkaisen myös luottamaan siihen, että Jumala kantaa eteenpäin, vaikka tehtävä saattaa tuntua isolta.
– Väki ei aina kauheasti taputa, mutta täytyy luottaa siihen, että se jokin, mitä on Jumalalta saanut, on jotain sellaista, mitä juuri nyt tarvitaan, Mäkilä kannustaa.
Aikamedian ja Ristin Voiton päätoimittajana aloittaa tulevana keväänä Veera Hug. Siirtymäajan vt. päätoimittajana toimii Ruut Ahonen.
Anssi Tiittanen / RV-lehti 1.9.2022, kuva Anssi Tiittanen
Artikkeli on toimitettu lyhennelmä RV Podcastin jaksosta Petri Mäkilän jäähyväiset. Ohjelma on kuunneltavissa ja katsottavissa YouTubessa ja Spotifyssa.