Uskomme täytyy näkyä ja kuulua

Aikamme maallistunut yhteiskunta pyrkii säätelemään hengellistä piiriä yhä enemmän. Antikristilliset vaikuttajat rajaavat kristillistä uskoamme enentyvästi yksityisasiaksi samalla kun se nostaa julkisuuteen kerta toisensa jälkeen kristillisyyden piiristä löytyviä epäkohtia. Mielipiteitä muokataan populaariviihteen ja erilaisten mielipidevaikuttajien kautta kristinuskon vastaisiksi ja uskomme elintilaa rajataan julkisessa tilassa tehokkaasti.

Mitä enemmän me kristityt vaikenemme, peräännymme ja vetäydymme pois julkisesta tilasta mielipiteinemme, sitä ahtaammaksi elintilamme käy. Siksi meidän on muistutettava itseämme ja toisiamme siitä, että myös meillä kristityillä on oikeus puhua ja toimia oman vakaumuksemme mukaisesti ja tuoda sitä myös julkisessa tilassa esille. Onkin aika opetella julkisesti puolustamaan niitä vapauksia, jotka maamme perustuslaki meille takaa ja myös käyttämään niitä hyvällä, rakentavalla mutta myös rohkealla ja julkisella tavalla. Tämä koskee niin yksilöjä, perheitä kuin seurakuntiakin ja kaikkien näiden osallisuutta yhteiskunnan eri osaalueilla.

Tarvitsemme tähän erityistä viisautta, taidollisuutta ja rohkeutta. Kristittyinä meidän ei tule pitää yllä mitään valheellista naamaria mutta jotain on pielessä, jos sanoin ja teoin julkituomamme todistus Kristuksesta ja hänen elämää muuttavasta voimastaan on kadonnut ja tilalle on tullut vain oman itsemme ja inhimillisten saavutustemme tai heikkouksiemme esittely. Jumala ei ole luvannut ruusutarhaa, mutta hän on luvannut voiman elää aitoa kristityn elämää, jossa näkyy Jumalan armo ja rakkaus, pyhyys ja totuus sekä Hengen voima. Olisiko tässä tarve laajemminkin syvälliseenkin itsetutkisteluun ja sen myötä parannuksen tekoon? Kristuksen nimen ei tulisi joutua pilkatuksi meidän tähtemme.

Olemme kristittyinä yhteiskunnassamme vähemmistönä. Enää ei riitä pinnallinen vakaumus. On oltava valmiita maksamaan hintaa uskomme tunnustamisesta. Mitä aidompi ja syvempi uskon vakaumuksemme Kristuksessa on, sitä voimallisempi on sen todistusvoima. Kun vastuu kristillisen todistuksen antamisesta ja näkymisestä on siirtynyt kokonaan kristityille henkilökohtaisesti, perheille ja paikallisseurakunnille, ei vastuuta siitä voi enää vierittää edes kirkollisille instituutioille.

Synkistä näkymistä huolimatta edessämme on aivan uusi mahdollisuus löytää uudelleen usko ja luottamus siihen, mitä Jumala sanansa ja Henkensä kautta voi saada aikaan. Salliessaan uskonnollisten rakennelmien hajota, Jumala kutsuu meitä luottamaan ja turvautumaan vain ja ainoastaan häneen ja hänen voimaansa. Elämme tässä ajassa Jumalan tahdosta. Annetaan siis uskomme häneen näkyä ja kuulua.

Petri Mäkilä

Kirjoittaja on Ristin Voiton päätoimittaja.

Julkaistu RV-lehdessä 15.8.2022

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
Print