Esko Matikainen

”On helpompi rakastaa muita, kun osaa rakastaa myös itseään”

Työtehtäviini Suomen Helluntaikirkon sihteerinä kuuluu muun muassa jäsenasioiden ja taloushallinnon asioiden hoitaminen, tiedotus, nettisivujen ylläpito, erilaisten tapahtumien ja seminaarien järjestäminen, kokousten valmistelu – kaikki mahdollinen. Antoisinta työssäni on sen vaihtelevuus ja ihmisten kohtaaminen. Olen myös iloinen, että kaikki se tieto, mitä minulle on vuosien varrella kertynyt Helluntaiherätyksestä ja seurakuntatyöstä, sekä kokemus ulkomailla vietetystä ajasta on …

”On helpompi rakastaa muita, kun osaa rakastaa myös itseään” Lue lisää »

Kutsumuksena lähetystyö

Kun Samuel ja Helena tapasivat 1990-luvulla sairaanhoitajakoulussa, Helena pyysi Samuelia mukaan helluntaiseurakunnan ylistysryhmään. Vuonna 1998 vietettiin pariskunnan häitä. Tedderien perheeseen kuuluu neljä lasta. Heistä vanhin, Evita, on pian 16-vuotias ja nuorin, Linda, 9-vuotias. Perhe muutti hiljattain Jyväskylästä Etiopiaan. Muuttoa Addis Abebaan jännitettiin ja odotettiin innolla. Samuel Tedder haaveili jo nuorena lähetystyöhön lähtemisestä. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja, pastori ja teologian tohtori. Hän on …

Kutsumuksena lähetystyö Lue lisää »

Keneltä olet sen oppinut?

Poikkeukselliset ajat synnyttävät poikkeuksellisia tarinoita, ja tämä näkyy myös kristillisen opetuksen piirissä. Kuulemme tulkintoja korona-pandemiasta liitettynä Ilmestyskirjan tapahtumiin, antikristuksen ilmestymiseen ja kristittyjen vainoihin. Tulkinnat voivat uteliasta kiinnostaa, mutta kuka niistä hyötyy? Suurin hyötyjä lienee se, joka onnistuu tulkinnoillaan muuttamaan ihmisten pelot rahaksi. Pelkojen hyödyntäminen oli oivallettu jo Uuden Testamentin aikana. Siksi Paavali varoitti uskovia, etteivät …

Keneltä olet sen oppinut? Lue lisää »

smoke and mirrors, magic, explosion

Seurakunnan satuttamat

Seurakunnan kuuluu suojella haavoitettuja, elämän kolhimia, pelkojensa ja traumojensa kanssa taistelevia. Mutta mitä jos seurakunta onkin pelkojen ja traumojen aiheuttaja? Kuka auttaa hengellisen väkivallan haavoittamia? Apua voi löytyä vertaisryhmistä ja ammatillisen avun kautta, mutta voiko uskonnollinen yhteisö ulkoistaa niiden auttamisen, joita on itse kolhinut? Uskonnollinen yhteisö voi aiheuttaa pelkoja, traumoja ja uskonnon uhreja. Suljettu yhteisö …

Seurakunnan satuttamat Lue lisää »

Strategiakysely helluntaiherätyksen seurakunnille

Helluntaiherätyksen Syyspäivillä 2019 Seinäjoella avattiin Suomen kaikille helluntaiseurakunnille suunnattu kysely, jossa pyydetään paikallisseurakuntien vanhimmistojen ja johtoryhmien näkemyksiä strategiaan liittyvistä aiheista. Vastausaikaa on jatkettu 15.11.2019 saakka. Tähän kyselylomakkeeseen tulee vastata yhdellä kertaa. Käykää ensin keskustelua kyselyn aiheista johtoryhmänne/vanhimmistonne ja muiden vastuunkantajien kanssa, ja vastatkaa kyselylomakkeeseen vasta sitten. Voitte ladata kysymykset tutustuttavaksenne tästä. Kyselyyn vastataan sähköisen kyselylomakkeen kautta.